Mihin Kansanedustaja tarvitsee kakkosasuntoa?

Työn perässä pitää muuttaa | Ja muita hienouksia.



Tapaus Jani Toivola herättää keskustelua, eikä syyttä. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi kansanedustajalla pitää olla ns. kakkosasunto? Rahaa työnnetään ovista ja ikkunoista erilaisten lisien muodossa. Eikö työn perässä pidäkään muuttaa? Näin työttömille opetetaan. Harvassa on ne työttömät, joilla eteen tulee niin hyväpalkkainen työpaikka, että kakkosasunto on mahdollinen edes villeimmissä fantasioissa.

Kun työpaikka löytyy vähän kauempaa, ensimmäinen fantasia on, että mistä rahat autoon, kun sinne työpaikalle pitäisi jotenkin päästä. Tai pääsisikö sinne jopa julkisilla. Taksikorttia harvempi pääsee vilauttamaan. Kun ne ainoat kortit yleensä on s-bonuskortti, kirjastokortti ja kela-kortti.

"Tehkää kuten minä sanon, ei niin kuin minä teen", pätee hienosti myös tässä tapauksessa.

Työ vaatii sitoutumista. Jos asut joissain muualla, kuin eduskuntatalon vieressä, niin sitten se on vain huonoa tuuria tai sitten vain pitää sopeutua ajatukseen, että muutto on edessä. Kansanedustajaksi pyrkivälle tuskin tulee yllätyksenä, että se työpaikka onkin Helsingissä. Jos edustaja muuttaa työpaikan viereen, niin tämä kertoo, että on oikeasti sitoutunut työhönsä. Lisäksi tämä palvelee enemmän vihreitä arvoja.

Seuraavalla kerralla, kun on vaalikoneet tiedossa, niin sinne voisi laittaa esimerkiksi kohdat:

1) Tarvitsetko kakkosasuntoa?
2) Millä kuljet eduskuntatalolle?
3) Montako asuntoa omistat?
4) Pitäisikö kansanedustajan maksaa omat taksimatkansa?
...

Siinä samalla selviää se moraalinen selkäranka, sekä vihreät arvot. Toki ne moraaliset arvot ilmeisesti jätetään eduskuntatalon ovelle, kun tämä on ilmeisesti ns. talontapa. Vaihtoehtoisesti se moraalinen kompassi ei vain toimi kyseisessä laitoksessa.

Tohtori Puoskari

Poliittisesti sitoutumaton. Yhteiskunnallisen jännän äärellä jo vuodesta 2018.


Koska läpinäkyys on se juttu, niin pitää mainostaa myös omia projekteja
 

Myynnissä olevat eKirjat:

How Bruce Springsteen’s Music Saved My Life  (Englanniksi kirjoitettu elämänkerrallinen kirja, jossa keskitytään koulukiusaamiseen ja musiikin merkitykseen elämässä)

Musiikkia:

Tohtori Puoskari - Rahaa Rahaa (EP)

Kommentit

Suositut tekstit